Meille tulee Puustellin keittiö

Tässä se nyt on. Meidän tuleva keittiö. Kisa käytiin Keittiömaailman, Topi-Keittiöiden ja Puustellin välillä. Ja meille tulee Puustellin keittiö. Talo Siniseen taas tulee Topi-Keittiö.

Valintaprosessin varrella Keittiömaailmasta saimme maailman parasta palvelua. Voimme aivan hurjasti suositella Espoon Suomenojan liikkeestä Johanna Rajamaata. Keittiömaailma kuitenkin putosi kisasta, sillä matkan varrella löysin Puustellin valikoimasta sellaiset ovet, jotka ehdottomasti halusin, eikä samanlaisia Keittiömaailmasta löydy. Topi-Keittiöt taas pelasi itsensä loppukahinoista sillä, että yhteyshenkilömme ei ole enää viimeiseen kolmeen viikkoon palannut suunnitelmamme korjauksiin, uuteen kustannusarvioon tai laskenut meille pyytämiäni tarjouksia kodinhoitohuoneesta, kylppärin kalusteista ja eteisen kaapistoista. Harmi, mutta emme me ehdi jäädä odottelemaan loputtomia aikoja tarjouksia ja on tässä pieni periaatteellinenkin kysymys, että mielestäni asiakkaan ei kuulu joutua rimputtamaan ja kyselemään perään kerta toisensa jälkeen.

Meidän keittiöstämme tulee L-mallinen saarekkeella. Naapurissa, talo Sinisessä, keittiö on saman mallinen, mutta peilikuva.

Takaosa, tai tuo L-osa tulee olemaan musta. Ovet ovat mustaksi petsatut koivuviilutetut kenno-ovet Puustellin Miinus-mallistosta, joka on heidän uusi ekomallistonsa. Saareke on mattavalkoinen. Tasot molemmissa on massiivikoivua. 

Kylmälaitteet ja astianpesukone on integroituja. Tuohon saarekkeen ruokailutilan puolelle tulee kaapit kattausvälineille ja astioille. Sisäpuolella on vetolaatikoita.

Paljon mietittiin, että pärjätäänkö ilman yläkaappeja, mutta kyllä meille nyt piirrettiin tuo yksi kaappi tuohon oikealle seinälle laseja ja kahvikuppeja varten. Tuntui tosi vieraalle ajatukselle, että lasit ja kupit olisi kaikki olleet vetolaatikoissa.

Liesituuletin ei kuulu tähän keittiöpakettiin Puustellilta, mutta edelleen haaveissa on tuo Lapetekin IHANA City-liesituuletin, josta olenkin intoillut jo aiemmin täällä. 

Tästä aidosta kuvasta saa paremmin fiilistä miltä tuo musta ja koivu yhdessä näyttävät. Tasojen materiaali aiheutti eniten päänvaivaa matkan varrella, mutta olen kyllä nyt tosi tyytyväinen tähän loppuvalintaan.

Edesmenneen Isku-keittiöiden Virta

Ja sitten se vinkkiosasto. Mitä opin keittiökisan aikana? Älä lannistu! Kilpailuta, vänkää, tingi, mutta asiallisesti tietenkin. Kyllä se oikea hinta sieltä sitten tupsahtaa. Puustelliltakin! Ja toinen pikkudetalji. Muista pyytää kaapistojen päädyt (kuten esim. saarekkeen päädyt) siitä samasta ovimateriaalista kuin mistä ovetkin ovat. Muuten saat sitä runkomelamiinia, joka usein näyttää aika halvalta verrattun ovien kunnon matskuun. Eikä siitäkään kannata ylimääräistä maksaa, vaikka se keittiösetä tai -täti niin ensin ehdottelisikin. En minäkään maksanut ;)

Aloituskokous

No NYT alkoi lyyti kirjoittaa! Tänään meillä oli tontilla aloituskokous ja kun kättä oli raksaviranomaisen kanssa lyöty päälle, niin sillä punaisella sekunnilla tontilla alkoi julmettu tohina.

Purku- ja poikkeusluvan turvinhan tontilla on maata möyritty jo kohta 2 kuukautta (kyllä, älkää edes kysykö mitä se maksoi) ja pohjat, imeytyskenttä, viemäröinnit, salaojat, tarkastuskaivot, sadevesikaivot ja sepelipatjat on jo tehty. Kun rakennusvalvonnan "kamreerin" takavalot vilkkuivat, niin tontille kurvasi pakettiauto turvoksissaan urakkaukkoja ja kapeaa raksatietämme peruutti piipittäen Starkin kuormuri lava täynnä harkkoja. Ja me, punaisen talon rouva ja sinisen talon isäntä hypimme kivimuurin päällä hihkuen ja taputimme pieniä karvaisia käsiämme. Nyt se vihdoinkin alkaa!

Rivakat raksaukot pelasivat harkkotetristä ahtaalla tontilla tovin ja avot, anturavalujen muotit oli ilmestyneet tonttien pohjille.

Talojen anturat valetaan ylihuomenna. Anturat valetaan harkoista tehtyihin muotteihin muovin päälle. Tuonne kuvassa näkyvään soiroon turautetaan siis betonia ja sekaan valetaan jäykisterautoja. kun anturat on kuivuneet, niin nuo muotteina toimivat harkot käytetään seinäharkkoina. Kätevää. Vastaavan mestarin mukaan tämä tapa on nopea ja edullinen, jos joku ihmettelee miksi ei käytetty esim. jotain muotteja. Tällä tyylillä sokkelista saadaan kuulema myös matalampi, kuin muotilla tehdyistä. Ja muistakaa nyt kun näitä tarinoin, että minähän en näistä mittään ymmärrä. Koitan vaan kiltisti toistaa mitä Mestari meille kertoo.

Talot tehdään siis Weberin Leca-harkoista, jotka on kevytsorasta, vedestä ja sementistä valmistettuja muurausharkkoja. Meille ei tule mikään valmis- tai puolivalmis pakettiratkaisu vaan meidän Mestari, joka on taloja ikänsä rakentanut, tilaa joka harkon ja raudan, putken ja pultin erikseen. Tällä tyylillä vesikattoon lasketussa materiaalibudjetissa päästiin 1/3 halvemmalla kuin pakettiratkaisuissa. Ja se säästö on tässä maanlouhintakonkurssissa tullut enemmän kuin tarpeen.

On kyllä erikoista miten tuollaiset rumat harkot saa naisihmisen iloiseksi! Niin siistiä!

Terapian tarpeessa

Raksavuodeksi olemme tilanneet suurin piirtein kaikki sisustus- yms. lehdet ja joka viikonloppu tuijotan tv:stä aamupäivisin raksa- ja stailausohjelmat. Osaan oman talon materiaali- ja tyylivalinnoista on itsellä jo aika selvät sävelet, mutta puuttuviin osiin yritämme löytää näistä apua.

Maailma on pullollaan todella mageita juttuja ja lähes joka lehdestä ja ohjelmasta löydän "tää on just meille" -tyyppisiä juttuja, mutta...

Rohkeiden valintojen kohdalla pöksystä meinaa aina kurkata pupu! On jännä huomata, että kun oma asumisen historia ihan sieltä lapsuudesta asti on ollut vuokra-asunnot tai muut ei omat asumismuodot, niin se perimä roikkuu todella sitkeässä. Asumme tällä hetkellä ensimmäisessä omassa asunnossa rivitalossa ja edelleenkin kannan mukanani asennetta, että ei seinään voi porata reikiä hyllyille, kun seinät ei ole omat. Tai, että ei voi laittaa kirkkaan oranssia tapettia, kun vuokranantaja ei tykkää, tai joudut repimään ne irti ja palauttamaan seinät valkoisiksi muuttaessasi. Edelleenkin alitajuisesti on itselleni ihan vieras ajatus, että hanat, nupit, ovet, karmit ja vessanpöntöt ovat omiani ja voin tehdä niille mitä tykkään.

Mitäs jos haluaisinkin nukkua puussa? 

Rautakaupassa parkettihyllyn vieressä töröttäessäni herään siihen, että ajattelen, että uskallanko ottaa tuon tumman ebenpuun, että jos myyn talon, niin onko ostajien mieleen. Että anteeksi mitä hittoa? Kenelle minä tässä olen taloa tekemässä? Perheelleni ja itselleni loppuelämäkseni, vai kohta myytäväksi eteenpäin? No, tuo ensimmäinen tietenkin, mutta miksi ajattelen alitajuisesti näin?

Samoin huomaan miettiväni, että kun taloomme tulee vain kaksi makuuhuonetta, niin onko se hyvä idea. Lähes 200 m2 ja vain kaksi makuuhuonetta, että kuka perhe sellaista ikinä ostaa kun huoneita on vaan yhdelle lapselle.

Taidan tarvita raksaterapiaa, jossa alitajunnasta pyyhkäistään tällaiset vanhat kuonat pois ja uskallan valita ne kirkkaan oranssit keittiön kaapit, jos sellaisia nyt sattuisin ihan itselleni haluamaan. Onneksi en halua :) Tai ehkä olen vaan tuijottanu telkkarista liikaa Hurjaa remonttia, jossa joka taloon tehdään todella spesiaaleja tiloja tanssisaleista 50-luvun ravintolasaleihin ja alkanut kuvitella, että meilläkin pitää olla jotain tuollaista. Onneksi omiin harrastuksiini kuuluu lähinnä käsityöt ja siihen riittää mukava nojatuoli. Ja sen saa mukaansa jos meinaa muualle muuttaa...

Yksi valinta sentään on saatu tehtyä talo Punaisen puolella. Nimittäin keittiö! Huomenna käymme katsastamassa viimeiset kuvat ja viilaamassa loput yksityiskohdat kuntoon. Saanen mukaani tuolloin julkaisukelpoiset kuvatkin, joten keittiöasiaa tulossa lisää lähiaikoina. Talo Sininen vielä pohtii keittiövalintojaan.

Raksalta ei mainittavasti raportoitavaa. Lumi satoi aivan väärään aikaan monttuun, mutta toivottavasti sulaa pian pois. Maanantaina tulee ensimmäinen erä kiviä ja alkaa pohjien teko. Ehkä ensi viikon jälkeen on jo jotain näkyvää kerrottavaa.

Eteläsuomen ***tumaisin tontti

Maanmylläystyöt tontilla jatkuvat. Kaupungin mittamiehet kävivät merkitsemässä talojen kulmat ja maansiirto- ja louhintaurakoitsija jatkaa hommiaan. Maallikon silmiin näyttää siltä, että tontilla siirrellään järkyttävää kasaa kiviä viikosta toiseen paikasta toiseen. Onneksi se on vaan maallikon mielipide.

Kävin viikonloppuna haastattelemassa kaivurin kanssa viemärikanaalia täyttävää raksa-Kakea. Hän kertoi, että meidän tontti ja sen louhinta on yllättänyt hankaluudellaan kaikki ja maatyöfirma tuskin olisi tätä keikkaa edes ottanut, jos olisi tiennyt mitä tuleman pitää. Louhinta on ollut vaativaa ja hidasta, koska kallio osoittautui liuskoittuvaksi ja vaakasuunnassa halkeilevaksi. Jos maaperä olisi ollut "tavallista" kalliota, niin homma olisi ollut valmis jo monta viikkoa aiemmin.

Tavallista haastavampaa on myös ollut viemäröinnin kanssa. Tontti on kirvesvarsitontti ja putket kulkevat pääosin kallioon louhitussa kanaalissa tehden monta mutkaa. Tarkastuskaivoja tulee joka mutkakohtaan ja tontille kulun vuoksi kanaalia on täytetty ja tyhjennetty ties kuinka monta kertaa.

Viemärikanaali ja tarkastuskaivo. Syvimmillään tämä Grand Canyon on ollut 3,5 metriä syvä. 

Tätä louhetta kanaalissa siirrellään edestakaisin sitä mukaa kun työ edistyy. 

Eikähän siinä vielä kaikki. Kun nämä viemäriputket on tuonne syvälle asennettu ja kanaali täytetty, niin kohta se avataan uudemman kerran vähän korkeammalta ja päälle tulee sähköt ja kaukolämpö. Tontille kulku on niin pitkä ja kapea, eikä kääntymiseen tai työkoneiden säilyttämiseen ole juurikaan tilaa. Tästä syystä maata veivataan edes takaisin, eikä vaan anneta olla auki, niin kuin ehkä sellaisilla tonteilla tehdään, joilla on tilaa liikkua. Tontilla ei myöskään mahdu maata juurikaan säilyttelemään, joten hölmöläisen hommina ensin tätä louhetta kuskataan kuormat väärällään pois ja kohta sitä haetaan murskeena takaisin. No, tähän on nyt ryhdytty, eikä auta itku markkinoilla. Tietääpähän sitten aikaan posliinipöntölle kyykistyessään tehdä sen sillä hartaudella, että takapuolen alla on aika hemmetin kallista "paskaputkea", niin kuin raksa-Kake asian ilmaisi.

Täällä ei montaa työkonetta tai työmaakoppia mahdu pyörimään.

On muuten hieman häijyn näköistä, kun kaivinkone ylittää kalliokanaalit tuollaisia teräslankkuja pitkin. 

Ostamisen vaikeudesta

Tässä erilaisia rakennusprojektiin liittyviä hankintoja miettiessä olen todella kovasti ihmetellyt miten, erityisesti näinä hankalina taloudellisina aikoina, joidenkin tuotteiden tai palveluiden ostaminen on pirun vaikeaa.

Voisi kuvitella, että kenelläkään ei tällä hetkellä myynti vedä niin, että olisi varaa jättää yhtään potentiaalista asiakasta pyydystämättä, mutta niin vaan tuntuu olevan.

Ensimmäinen esimerkki on keittiökaupoilta. Kun alunperin aloimme etsiä vaihtoehtoja keittiöille, niin sekaan mahtui muutama kummallinen tapaus. Ensimmäinen oli keittiökauppias, joka ei ehtinyt vastata ensimmäisiin kysymyksiin mahdollisesta keittiöstä, koska hän oli lähdössä lounaalle. Kyllä, myyjä totesi, että sovitaan uusi aika tapaamiselle ja hän sitten vastaa kysymyksiin, kun nyt on kiire lounaalle. No, hän ei sitten halunnut meitä asiakkaikseen.

Toinen tuotteiltaan erittäin potentiaalinen ja kiinnostava keittiöfirma oli piilottanut yhteyshenkilönsä nettilomakkeen taakse. Ja lomakkeen yhteydenottopyyntöön kukaan ei koskaan vastannut. Eipä tarvinnut sinnekään rahojaan viedä. Kolmannen tahon kanssa on kovasti käyty kauppaa ja suunniteltu ja palvelu on sinänsä ollut ihan ystävällistä, mutta jokaista muutosta tarjoukseen tai keittiöpiirrokseen pitää erikseen kysyä parin viikon päästä tapaamisesta ja sitten sen saa. Ja osa asioista, joita piti seuraavaan versioon selvittää, on aina tekemättä. Yhteydenotot on tapahtuneet aina meidän puolelta. Ei ole paljoa heiltä perään soiteltu. Eipä siitäkään jäänyt fiilis, että meidän kanssa kauppa halutaan aivan ehdottomasti tehdä.

Voiton meidän keittiörahoista tulee saaman aktiivinen, asiallinen ja luvatut asiat tsäpäkästi hoitava keittiökauppias, josta tulee fiilis, että hän oikeasti haluaa meidät asiakkaakseen ja meille hyvän keittiön.

Kuvan keittiö ei liity tapaukseen. On muuten vaan hieno!

Toinen ihmetystä tähän mennessä aiheuttanut tapaus on sellaisen pienen marginaalituotteen, kuin saunan vaneeripaneelin toimittajat. Sellaisia vaneeripaneeleja, mitä saunaani hinkuan, valmistaa Suomessa vain kaksi tahoa (tai jos niitä on enemmän, niin hyvin ovat tuotteensa piilottaneet). Toinen heistä myy oman verkkokauppansa ja netraudan kautta ja toisen sekavahko verkkopalvelu ei kerro laisinkaan mistä ko. tuotetta mahdollisesti saa. Kysyin nettilomakkeella, sain vastauksen, että juu, myydään paneelia ja hinnan. En tietoa, että mistä sitä saa ostaa. HUOH! Netraudan showroomiin sentään pääsee tuotetta ihmettelemään, mutta tuo toinen paneelikauppias tekee kyllä turkasen vaikeaksi tuotteidensa ostamisen.

Ihan sitä vaan tässä kummastelen, että jos tuollaisia erikoisia ja erityisiä marginaalituotteita aletaan valmistaa ja sellaiseen yritys investoi, niin luulisi, että olisi fiksua tehdä myös niiden tarjousten kysyminen ja hankinta mahdollisille asiakkaille (joita ei varmasti ole pilvin pimein) mahdollisimman helpoksi. Mutta ei vaan! Tässä pitää ihan hartiavoimin tehdä salapoliisintyötä ja netin penkomista, että on edes tilanteessa, jossa tietäisi, että mitä on tarjolla, mihin hintaan ja mistä sitä voi ostaa.

Kodinhoitohuonekin pitäisi kalustaa

Rakennusluvasta reipastuneena olemme jälleen palannet sorvin ääreen ja tällä kertaa pohdituttaa kodinhoitohuone. Keittiötarjoukset on loppusuoralla valinnan suhteen ja finaalikahinoissa meillä on Puustelli ja Topi-Keittiöt. Näitä tarjouksia puljatessa tajusimme yhtäkkiä, että niin tosiaan, niitä kaapistoja tarvittaisiin muuallakin eli kodinhoitohuoneessa.

Talo Sinisen väki on vanhoja konkareita kodinhoitohuoneen kanssa, mutta meillä ei koskaan moista ylellisyyttä ole ollut. Olenkin tässä nyt pyöritellyt kynää ja silmiäni, että mitä siellä sitten vähintään pitäisi olla? Pesutorni, pyykkikaappi (jonne tupsahtaa pyykit pyykkikuilusta yläkerrasta, humpsis vaan) laskutasoa, vesipiste ja kaappeja. Mitä muuta? Meillä ei silitetä pyykkejä kuin jouluna ja juhannuksena, joten tavallinen silityslauta riittänee siihen puuhaan. En kaipaile laatikostosta esiin ponnahtavaa silityslautaa. Tai niin ainakin nyt kuvittelen...

Jotenkin ajattelen, että olisi kiva, että kodarissa voisi ripustaa pyykkejä henkareissa kuivumaan, eli jonkinlainen henkaritanko pitäisi löytyä. Ja mahdollisuus kuivattaa pyykkiä pitäisi olla. Vaikka meillä onkin kuivari, niin kummasti osa tulee aina ripusteltua telineeseen kuivumaan. Seinään kiinnitettävien kuivaustelineiden osalta olen miettinyt, että ratkaisun pitäisi olla joku sisääntaiteltava, sillä meillä rouvashenkilö, eli minä, olen aika lyhyt ja jos kuivausteline on kiinteä ja sillä korkeudella, että minä yletyn siihen ripustamaan, niin muilta irtoaa hampaat kun törmäilevät siihen mennessään. Jos jollain on omassa kodarissaan joku ihan killerikuivausteline seinällä, niin saa ilmiantaa!

Kuvat: kodinykkönen ja tokmanni

Törmäsin pyykinkuivausta miettiessäni aivan kummallisen näköiseen, miehen sanoin "MacGyver-pyykkitelineeseen", nimeltä Kotilo. Kuivausteline hilataan jollain naruvirityksellä kattoon, kun sitä ei tarvitse tai riiputellaan pyykkejä siellä. Oli vähän liian villi viritys minun makuuni :)

Kuva: kotilotuotteet.fi

Olen myös pohtinut seinälle sellaista rättipatteria. Mutta tekeekö sillä oikeasti mitään kodinhoitohuoneessa?

Kodinhoitohuoneen koko on meillä noin 2m*2,5m eli vain rapiat viisi neliötä. Ei sinne noilla mitoilla pesulaa perusteta.

Kodinhoitohuone tulee olemaan talon alakerrassa, kellariosassa, umpiloukko melkein ihan viimeisessä nurkassa. Se ei ole läpikulkutila mihinkään eikä esim. saunan eteinen. Siellä ei todellakaan vietetä yhtään enempää aikaa kuin on pakko :) Siksi en ajatellut panostaa sen sisusteluun ja tuunaukseen mitenkään erityisesti. Kalusteet ihan perussettiä, ovet mdf:ää, tasot laminaattia, kaakelit jotain peruskivaa eli edullista ja toimivaa.

Nyt onkin mietinnässä, että kannattaako kodinhoitohuoneen kalusteita alkaa vielä kilpailuttaa mukaan noihin keittiötarjouksiin vai saisiko ne edullisimmin esim. Ikeasta? Nyt jos jollain siellä ruudun takana on vankka näkemys aiheesta, niin saa vinkata! Pääseekö keittiöputiikit näissä kodinhoitohuoneissa (ja miksei wc ja kylppärikamoissakin) hyviin hintoihin?

Lopultakin! Rakennuslupa!

Jippii! Lo-pul-ta-kin se tuli. Rakennuslupa. Ja kyllä kesti. Viimeiset viikot on olleet koko raksaprojektin osalta sellaista kattoon syljeksintää ja parran kasvatusta, että ei ole huvittanut edes blogia päivittää. Kuka sellaista märinää olisi viitsinyt edes lukea. Eilen lopulta näimme kaupungin verkkosivuilta, että lupa on myönnetty.

Rakennusviraston viime viikkojen edesottamuksista tekisi kovasti mieli muutama rivi loihea lausumaan, mutta taidetaanpa säästää se siihen vaiheeseen, kun projekti on valmis ja tässä kohtaa nyt iloita sen eteenpäin liikahtamisesta. 

Sen verran on luvan venyminen ja vanuminen syönyt naista, että viimeisen parin viikon aikana on sisustuslehden lentäneet nurkkaan ja kaakelikaupoista pysytty kaukana. Sen sijaan olen nettishoppaillut kaikkea sitä, huiveja ja laukkuja, joihin oli ehdoton kielto tiukan raksabudjetin nimissä. Voi Helsingin rakennusvirasto minkä teit! No, nyt palataan ruotuun, laitetaan nettikaupat säppiin ja palataan kaakelimallien äärelle. Uusi Plaza koti ja Avotakka odottavat sohvan nurkassa lukijaansa ja keittiötarjoukset käydään viikonloppuna uudemman kerran huolella läpi. 

Tontilla on onneksi edetty, vaikka tämä raksamamma onkin ollut flegmaattinen. Louhintatyöt on edenneet loppua kohti, joskin todella hitaasti. Talojen pohjat on täytetty ja tärytetty sileäksi. Tonttitietä pitkin on louhittu kanaali vesi-, sähkö-, yms. putkille. Kanaalin louhinta oli todella todella hidasta, sillä se tehtiin kahden talon väliin, vain muutaman metrin päähän kummastakin. Pahimmissa paikoissa louhinta tehtiin muutaman kymmenen senttiä kerrallaan ja kolmessa eri kerroksessa.

Sähkö- ja rakennesuunnittelu on myös tässä välissä tehty. LVI-suunnittelu on myös loppusuoralla. Talo Punaisessa järjesteltiin alakerrassa huoneita vielä uuteen järjestykseen ja LVI-suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia tämän myötä. 

Seuraavaksi rakennusvalvonnasta yritetään saada aika aloituskokoukselle. Ja sen jälkeen isoa silmään, ettei käy vanhanaikaisesti lumien ja pakkasten kanssa. 

Kyllä nyt taas hymyilyttää. Huomenna väki Sininen ja Punainen skoolaa skumppaa luvalle, näin on!!

Ja niin, päivitetyt ulkoasut näkyvät nyt blogin pääkuvasta. Molemmat talot kevenivät koko talon levyisten terassien verran ja päädyttiin suht isoihin lasitettuihin parvekkeisiin. Näillä mennään. Ja hyvä tulee :)