Stairway to heaven

En tiedä onko porrasasia vielä rakennusprojektisuunnitelmateknisesti ollenkaan se, mitä tässä kohtaa projektia pitäisi tai kuuluisi miettiä, mutta mietinpä kuitenkin.

Rivitalon puuportaiden paukkumista, nitinää ja töminää 10 vuotta kuunneltuani on aina ollut päivänselvää, että seuraavat portaat on betonia tai muuta pienen ydinkokeen kestävää materiaalia, joita voi vaikka norsu juosta ilman ääntäkään. 

Viime aikoina olen ollut vahvasti myös sitä mieltä, että portaat on tummat, joko tumman harmaat tai mustat. Betonille vaan joku hieno pinnoite (jonka tarkemman selvityksen olen ulkoistanut isä Punaiselle ja Siniselle). Tämä Heddan blogista (ja sittemmin monista muistakin) löytynyt fiiliskuva oli se alulle paneva voima. Mielettömän hienot portaat ja lattia. Tämän siivittämänä meillä on vakavasti myös harkittu betonilattiaa alakerran yleisten tilojen pinnoitteeksi. 

Kuvan alkuperä ilmeisesti sivustolta http://www.fantasticfrank.se/, mutta itse kuvaa ei enää löydy.

Yllä olevan kaltaiset portaat ovat (maallikon silmin) varmaan ne kaikkein tilaekonomisimmat neliöiden kannalta. 

Mutta... sitten löysin tämän kuvan. Ja rakastuin aivan täysin! Jos portailla voi olla sielunmaisema, niin omani on tässä:

Kuva: http://www.archdaily.com/

Aivan mieletön fiilis tässä porraskuilussa. Osansa tekee tuo valo, joka ilmeisesti oikealla ylhäällä olevista ikkunoista tulee. Ja tuon takaseinä/lattia-yhdistelmän kontrasti valkoisiin seiniin. Ja portaiden keveys. Portaiden alustan voisi hyödyntää työ- tai oleskelutilana. Mutta miten tähän kuvaan sopii ne alunperin haluamani betoniportaat? Metalliportaista meillä ei vielä ole mitään kokemusta eikä fiilistä. Mahtaako ne käytössä olla miten äänekkäät?

Contemporary Staircase by Los Angeles Architects & Building Designers Studio William Hefner

Tämän Uuteen kotiin -blogista löytämäni kuvan perusteella tuollaiset kevyet ja "ohuet" portaat on mahdollista tehdä, mutta ilmeisesti tässä kohtaa pitää jälleen työntää kättä syvemmälle rahataskuun.

Raksakaverimme äiti Sininen ei ainakaan tähän mennessä ole esittänyt muita toiveita portaiden suhteen, kuin että porraskäytävässä pitäisi olla ikkuna ja valoa. Kun portaat suuntaavat 1 1/2 -kerroksisen talon kellariin saattaa tuo olla vähän kinkkisempi juttu, mutta arkkitehtimme selvinnee siitäkin.

Kuva: planete-deco.fr

Tai mitähän tässä höpötän? Vaikka näinhän sen voisi toteuttaa:

Kuva: houzz.com

Meistä kumpikaan, talo Sininen tai talo Punainen ei tule mässäilemään neliöillä, joten joka neliö mietitään myös käytännöllisesti. Portaiden alustan hyötykäyttöä olemme myös pohtineet. Mitä sinne voisi sijoittaa? Tässä muutamia nokkelia vaihtoehtoja. 

Kuva: http://www.shelterness.com/

Kuva: http://www.shelterness.com/

Kuva löytyi espanjalaiselta Pinterest-sivustolta ja sen alkuperäinen sijainti on jo kadonnut.

Erityisesti tämä yllä oleva kuva on herättänyt ajatuksia, sillä neliöitä säästääksemme olemme talo Punaisessa miettineet myös vaihtoehtoja perinteiselle vierashuoneelle. Meillä ei yövieraita käy kuin kerran kaksi kolme vuodessa ja pelkästään sitä käyttöä varten ylimääräisen huoneen ylläpitäminen tuntuu jotenkin turhalta. Voisiko joku tällainen kodikas ratkaisu kellarissa (vuodesohvalla) toimia vierashuoneen korvikeena? 

Tämänkin kuvan alkuperä Pinterestistä eteenpäin on hämärän peitossa. 

Tai sitten tämä perinteisempi ratkaisu, tässä vaan vähän innovatiivisemmin toteutettuna vinoine ovineen: porrasalus-wc. 

Naapurimme Ypäjältä

Viime päivien tapahtumien tahti on miellyttänyt meitä hätähousuja kovasti. Tänään sen sijaan homma kössähti nenälleen ilman tyylipisteitä.

Heti juhannuksen jälkeen saimme molemmat perheet arkkitehdiltä ensimmäiset hahmotelmat talojen pohjista ja niiden raivokas tutkiskelu ja viilaus alkoi välittömästi. Kahden korjaussetin jälkeen meidän, talo Punaisen pohjat on nyt aika valmiit ja ylihuomenna piirretään loppuun talo Sinisen pohjat. Punainen mökki saa ensimmäiset 3D-kuvat ennen viikon loppua.

Eilen joimme iltakahvit ensimmäistä kertaa vastaavan mestarin ja raksakonkarikonsulttimme Super-Papan kanssa. Molemmat ammattimiehet totesivat tulevan projektimme mielenkiintoiseksi eli haastavaksi. Siis vaikeaksi? Tontti on ahdas ja louhittavaa on paljon. Lisäksi tontille tehtävä rasitetie kulkee niin lähellä naapurin varastorakennusta, että tielle on tehtävä tukimuuri, joka todennäköisesti pitää valaa anturaan. Ja tukimuuri pitää tehdä "tyhjän päälle". (Tässä kohtaa en ymmärtänyt miten muuri tehdään tyhjän päälle, mutta en hirvinnyt tätä ääneen kysyä. Tyhmäksi pian luulisivat, rakennussedät.)

Yhdessä tuumin rakennussedät totesivat, että nyt haetaan heti miten tontilla olevalle vanhalle saunarakennukselle purkamislupa, minkä perusteella ajotien pohjaakin voisi jo tehdä. No, heti aamusta hätistimme arkkitehdin, joka toimii kyllä ääntäkin nopeammin, tällaista lupaa rakennusvalvonnasta kyselemään. Ja saman tien saimmekin vastauksen, että tietä voi vanhan saunan purkuluvalla (jonka voisimme vielä ennen lupaukkojen kesälomia saada) tehdä ellei sitä tarvitse louhia. Ellei sitä tarvitse louhia? Tarvitseehan sitä, todennäköisesti. Voi itku! Pura siinä sitten saunaa tai muutakaan, jos tontille ei ole tietä purkukalustolle. Kynsineenkö siellä pitäisi kyntää?

Fiilikset siis sinkoaa saman päivän aikana kattoon ja putoaa sieltä saman tien tantereeseen. Monta kertaa päivässä. Eikä tässä olla vielä hädin tuskin koko projektia aloitettu. Tulee äitienpäivälahjaksi saamalleni verenpainemittarille tässä projektissa käyttöä.

Varmuuden vuoksi purkulupapapereita kuitenkin rustailtiin, jos tien pohjat kuitenkin voisi tehdä vain kaivurilla kaapimalla ja niihin tarvittiin nimmarit kolmelta naapuriperheeltä plus Helsingin kaupungilta (yksi tontin sivu rajautuu kaupungin puistoon). Isä Punainen hyppäsi jälleen Nopsan selkään ja viiletti kolkuttamaan naapureiden ovia puumerkkien toivossa. Kaksi ensimmäistä oli helppo nakki, mutta kolmas ovi myrkyn lykkäsi. Tonttia ei omista siellä asuva pariskunta vaan isännän serkku Ypäjältä. Ypäjältä? Ja tämä tontti on siis Helsingissä. Soitto serkku-ukolle Ypäjälle ja luurissa kerrottiin, että vanha herra tontinomistaja haluaa lupapaperit paperiversiona postitse. Voi jukunauta.

Siinä meni meidän loputkin haaveet tien tekemisestä ennen rakennuslupaa. Lupaukot karkaavat kesälaitumille ennen kuin paperit on etanapostilla Ypäjällä pyörähtäneet. Tietä tai edes sen pohjia siis ei päästä tekemään, ja sen myötä yhtään mitään muutakaan siellä tontilla, vasta kun rakennusluvan tultua. Eikä sitä päästä vielä hakemaan moneen viikkoon.

Nyt ärsyttää sen verran, että en kykene hehkuttamaan kivoja talon pohjia. Palataan niihin kun savu hälvenee.

Kiikkuu, kaakkuu

Koskaan ei ole liian aikasta alkaa haalia uusia huonekaluja taloon, joka valmistuu aikaisintaan vuoden päästä, eihän?

Saimaan rannoilta löytyy huikeiden mökkimaisemien lisäksi muutamia erinomaisia antikvariaatteja ja käytettyjen huonekalujen kauppoja. Eräästä näistä mukaan pyysi päästä musta keinutuoli. Tiukasti tingittynä tuosta kaunokaisesta piti pulittaa 80 euroa, mikä on tänä päivänä pilkkahinta kiikusta, joka ei muuta restaurointia kaipaa kuin uuden mustan maalipinnan. Päälle heitetään lampaantalja, joka sekin jostain löytynee ennen kuin tämä tuoli uudessa olohuoneessa kiikkuu kaakkuu. Yleensä en ole välittänyt vanhoista huonekaluista tai mummolatyylistä, mutta jostain syystä tällaiset simppelit keinutuolit miellyttävät silmää. Ja tässä nyt hankitussa on tosi hyvä istua. Artekin Madamoiselle keinutuolista pidän paljon, mutta siitä puuttuu nuo käsinojat. Kunhan joku vielä keksii mihin tämä vuodeksi säilötään?

Meiltä perhe Punaiselta nimittäin löytyy olohuoneesta ennestään jo yksi keinutuoli, joka on myös löytö samaisesta huonekaluliikkeestä. Sen alkuperäisasu oli kulahtanut valkoinen ja pienen pintaremontin jälkeen se näyttää nyt tältä:

Täytynee miettiä tämän keinun väriä vielä uudelleen. Petsiruskea ja kiiltävä musta ei enää oikein juttele keskenään. Ehkä tämäkin pikkukeinu päätyy lopulta mustaksi.

Pinnatuolihenkiset keinut päätyvät aikanaan samaan isoon olohuone-ruokailu-tilaan ruokailuryhmän pinnatuolien kanssa, joiden kanssa äiti Punaisella tässä hiljattain karkasi mopo käsistä pahemman kerran. Tuo kuvassa näkyvä tammipöytä on sittemmin vaihtunut valkoiseen pyöreään pöytään ja sen ympärille oli pakko saada pinnatuoleja. Liekö kyseessä sama pinnatuolivirus kuin monilla muillakin sisustajilla viime aikoina on ollut?

Äiti Punaisen pinnatuolien etsintä noudatti Heinz-ketsuppitaktiikkaa. Ensin niitä ei meinannut löytyä mistään järkevässä kunnossa tai tolkulliseen hintaan ja lopulta aikansa kun pulloa hölskytti, niitä tulla turskahti ovista ja ikkunoista. Aluksi yksi löytyi SPR:n Kontti-kirppikseltä, kaksi kierrätyskeskuksesta, yksi Tori.fi:stä. Työkaverin kuultua projektistani hän totesi vintissään olevan tuoleja pilvin pimein ja ne olivat menossa roskalavalle, haluaisinko ne? Tarvitse enää en, haluan KYLLÄ. Ja lopulta nurkissa pyöri 11 pinnatuolia. Ja perheessä meitä on 3 tuolin tarvitsijaa. Joku tässä ei täsmää.

6 tuolia kunnostettiin ja maalattiin. Loput odottavat inspiraatiota ja tukkivat työhuoneen lattiaa. Niin tyypillistä.

Pyykkikaruselli ja kodinhoitohuoneen sijainti

Tontin lepäillessään juhannustauolla ja taivaan työntäessä vettä solkenaan on hyvää aikaa alkaa miettiä talon yksityiskohtia. Yhtenä yllätyksenä, jälleen, uusille talonrakentajille on tullut se, että kuin aikaisessa vaiheessa erilaiset yksityiskohdat olisi hyvä jo olla mietittynä.

Valaistussuunnittelu pitäisi olla tehtynä sähkösuunnittelun kanssa käsi kädessä ja valaistussuunnittelija sitten kuulema jo kysyy, että minkäs väristä tapettia tähän huoneeseen laitetaan. Eli sisustussuunnitelukin pitäisi olla jo siinä kohtaa mietittynä, ainakin jollain tasolla. Toisaalta, sehän kuulostaa hyvältä. Naisihmisenä mielläni hyppään yli muutaman "raksavaiheen" suoraan sisustussuunnitteluun kulkematta lähtöruudun kautta.

Ensimmäistä kertaa perhe Punaisen elämässä on mahdollisuus saada kotiin kodinhoitohuone. (Perhe Sininen on sen sijaan jo vanha konkari kodinhoitohuoneiden kanssa.) Ja sen sijainti talossa onkin nyt pohdituttanut meitä punaisia. Puolitoistakerroksisessa talossa, jossa saunatilat ja osa makuuhuoneista suurella todennäköisyydellä sijaitsevat kellarikerroksessa, varmaan ensimmäinen ajatus on sijoittaa kodinhoitohuone myös sinne kellariin.

Omaa huomattavaa pyykkilaiskuuttani miettiessäni kuitenkin olen miettinyt koko pyykkiprosessia ja miten sen kulkee ja miten sen pienimmällä vaivalla saisi hoidettua. Likaiset vaatteet heitetään pääosin päältä pois suihkuun mennessä kylpyhuoneessa. Eli kylpyhuoneesta olisi hyvä olla yhteys kodinhoitohuoneen likapyykkikoriin. Likapyykit muuttuvat kodinhoitohuoneessa puhtaiksi ja siirtyvät sieltä vaatehuoneeseen. Eli kodinhoitohuoneesta pitäisi olla kulku vaatehuoneeseen. Ja vaatehuoneesta haetaan aamulla puhtaat vaatteet päälle eli makuuhuoneesta olisi hyvä olla kulku vaatehuoneeseen (niin kuin nyt yleensä onkin). Tästä kaikesta kehittyy karuselli, jossa pyykki pyörii iloista rinkiä ja aiheuttaa pyykkärille mahdollisimman vähän roudausvaivaa.

Arkkitehdille piirsin tämän oikein kaavioksi ja jätänkin hänet pohtimaan tätä karusellia tarkemmin. Mahtaako kaikki tuo meillä yläkertaan mahtua? Itseni tuntien se vaihtoehto, että roudaisin yläkerrasta sekä vaatepyykit, että yhden makuuhuoneen petivaatepyykit alakertaan pestäväksi ja puhtaat pyykit taas alakerrasta yläkertaan vaatehuoneeseen kuulostaa siltä, että pyykkivuoret kurkottavat kattoon sekä likaisten että puhtaiden osalta ennen kuin niille tulee tehtyä yhtään mitään. Äiti Sininen naapuritalossa on taas toista maata. Hän ei kokenut kahden kerroksen pyykkikarusellia ongelmaksi ollenkaan ja heillä kodinhoitohuone todennköisesti sijoittuukin kellariin.

Talo Punaisen pyykkikaruselli

Risusavottaa

Edellinen risusavotta jäi vähän vaiheeseen, joten tänään oli jälleen syytä toimia. Onneksi illalla mieleemme juolahti ystävämme Jameson. Hänellähän on peräkärry. Lähetettiin vieno pyyntö matkaan, että mahtaisiko löytyä apua. 

Aamuinen tekstari klo 7.20 ilmoitti, että kärry ja kokenut raksakettu olisivat tontilla yhdeksältä. Isä Punainen viiletti fillarillaan saha selässä tontille, jossa ystävämme Jameson jo odottelikin. Risuja ja rankoja lensi kaaressa aamuauringossa ja kärry täyttyi hetkessä.

Paikallisella jäteasemalla on hyvä palvelu, mutta käteinen ei kelpaa. Vitosella sai tyhjentää kärryn jättimäiseen juhannuskokkoon. Kassalta kyseltiin sarjakorttia, kun keikkoja tulisi useampi, mutta totesivat vain, että kenellä nyt niin kiire on? Ei meillä ainakaan... 

Reilussa parissa tunnissa oli lastattu ja purettu yhteensä kolme kuormaa oksia ja toimitettu jatkokäsittelyyn. Lopulta tontin sisäänajo näytti taas paremmalta ja isä Punainen sai polkaista iloisin mielin kotiin. Jotain on projektin eteen jälleen tehty. Tulevia peräkärryn lainailuja jo etukäteen voidellaksemme isä Punainen koukkasi paikallisen pitkäripaisen kautta ja pyörän tarakalle sujahti pikku juhannusterveiset ystävällemme Jamesonille. 

Hyvää juhannuksen aikaa itse kullekin. Tonttihommat taitaa jäädä muutamaksi päiväksi ja perhe Punainen suuntaa Saimaan rannalle juhannuksen viettoon. Perhe Sininen grillaa makkaraa lähempänä city-sivistystä. 

Puskasaha soi

Jo alkoi kärsimättömällä viikonloppuna kynnet naputtaa pöydän pintaa. Tontti on ollut meidän jo KOLME päivää, mitään ei tapahdu, päivät kuluu, rahaa palaa. Miten tässä nyt asiaa edistettäisiin?

Vaan ei aikaakaan kun super-Pappa laittoi projektin miesväelle viestiä. Lyhyesti ja ytimekkäästi: "tiistaina tontilla klo 11.00. t. Super-Pappa". Jes, nyt alkaa tapahtua!

Tänään täsmällisesti klo 11 miesväki kurvasi tontin nurkalle ja autoista purettiin hanskoja, lainakenkiä, moottori- ja raivaussaha, ruohotrimmeri, sahoja, saksia ja rajalankaa. Lisänä roimasti urakkahenkeä, jota Suomen juhannussäässä (+5 astetta ja räntäsadetta) tarvitaan. 

Isä punainen kävi varovasti kolkuttelemassa naapurin puolella ja esittäytymässä. Tässä oltaisiin nyt hommiin ryhtymässä. Ensimmäinen naapureiden kysymys oli, että ettehän vaan räjäyttele. No, tuota, räjäytellään. Ja paljon! Samalla selvisi, että naapurin alakerrassa radonluvut ovat koholla, joten meidän talot saavat putkistot alleen. 

Vesuri heilui ja saha lauloi sen verran tehokkaasti, että parissa tunnissa oli puskaa nurin aimoläjät ja ensimmäinen oksakuorma jo vietynä. 

Alkutilanne: Koivun vasemmalta puolelta pitäisi alkaa tie tontille. Aika tarzan saa olla, että tuosta läpi puskee. 

Päivän lopputilanne: Nythän tästä pääsee jo marssimaan tontilleen ilman suurempia lepakkomiehen lentokykyjä. 

Pihalta löytyi muun roinan lisäksi ”miltei maatunutta” metallista piha-aitaa kymmeniä metrejä. Kovin oli tiukassa, kun ei lapiollakaan meinannut lähteä irti ruohikosta, vaikka aitatolpat olivat läpimätiä. 

Pitkin tonttia maanneet risukasat raahattiin oman tulevan tien ”sisäänajoon” ja innokkaimmat kiipesivät luomu-trampoliinin päälle pomppimaan. Ensin työ, sitten huvi. Muutama kuutio siistiä oksasavottakasaa jäi tontille odottelemaan poiskuljetusta. 

Aika näennäistähän tälläinen puskariehuminen vielä on, mutta pääsee tunnelmaan, että jotain alkaa tapahtua. Super-Pappa tiesi raivauksen helpottamaan tontin vaaitusta, joka onkin sitten vuorossa seuraavana. Vaaitus tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin mitataan arkkitehdille maanpinnan korot ja myöhemmin louhittavat massat. 

Päivän päätteeksi pään kääntyillessä talon korkuisen risuläjän ja punaisen pikkuauton välillä mietintään jäi jonkun puoli-ilmaisen raksapakun ja peräkärryn ostaminen puoliksi raksaporukan kesken, edes vaan vitsiksi. Tähän hätään lienee kuitenkin tarpeen tilata kunnon lava tai ahdistella jotakuta peräkärryn omistajaa.

Kippis!

Kippis vaan! Nyt se on meidän. Tontti. Eilen ja toissapäivänä molemmat joukkueet rustasivat nimet paperiin ja 1200 m2 aurinkoista rinnettä vaihtoi omistajaa. Talo Sininen ja talo Punainen saivat tontit ja tämä seikkailu voi oikeasti alkaa.

Arkkitehti lupasi ensimmäiset piirrokset juhannuksen jälkeisellä viikolla, joten jotain konkreettista alkaa myös pikkuhiljaa tapahtua.

Tänään hymyillään! Sillä aivan varmasti se hymy vielä matkan varella hyytyy, monta kertaa.

Talo Sininen ja Talo Punainen valittu

Arkkitehtivalinta tehtiin niin kuin kaikki muukin tässä projektissa on tähän asti tehty, fiiliksen perusteella ja ripeällä tahdilla. Yksi potentiaalinen nuori ja moderni arkkitehtituttu ilmoitti jo heti kättelyssä, että hänellä ei aika riitä kahden talon suunnitteluun tässä aikataulussa (nyt heti heti!), yksi perinteisesti hinnoitteli itsensä ulos ja lopulta päädyimme fiiliksen pohjalta (ja tietysti vähän vilkaisimme lompakkoakin) Sirpaan Arkki-D-toimistosta. Arkki-D:n referenssit näyttivät juuri siltä, mitä mekin olimme ajatelleet ja kustannusarviokin oli juuri meille sopiva. Eikun arkkitehti tontille ja hommiin!

Pari päivää tonttikäynnin jälkeen raahasimme fiiliskansiomme arkkitehdin toimistolle ja vuodatimme toiveemme hänelle. Meidän listalta löytyy mm. seuraavaa:

•           Isot ikkunat, paljon valoa
•           ISO olohuone, korkeaa tilaa
•           Avoin keittiö ja sen yhteyteen ruokailutila, tila auki olohuoneeseen
•           Neliöitä voi nipistää vanhempien makuuhuoneesta, kuka siellä muuten aikaansa viettää muuten kuin nukkuen – kunhan siis sänky mahtuu
•           Vaatehuoneet joka makuuhuoneen yhteyteen
•           Alakertaan tyttären huone ja sauna/pesutilat ja vierashuone
•           Harrastehuone, johon mahtuu kangaspuut
•           Ei autotallia, katos riittää. Autotallista tulee kuitenkin vain romuvarasto.
•           Iso avoterassi ja myös katettua ulkotilaa sateen varalle

Aika perinteistä siis. Mutta sitä kai se arki ja talon rakentaminen järkevällä budjetilla on. Ystäviemme lista näytti jälleen kerran hämmentävän samanlaiselle, paitsi, että he tarvitsevat enemmän makuuhuoneista pääluvun ollessa suurempi ja vierailevien isovanhempien vierashuoneen vuoksi.

Ensimmäisenä tehtävänä arkkitehdillä kuitenkin oli piirtää hallinnanjakokarttaluonnos lopullista tonttikauppaa varten. Koko tontin ollessa noin 1600 m2 meille siitä lohkeaa hallinnanjaolla 600 m2 + 600 m2 ja loppuosa jää myyjälle. Arkkitehti pyöräytti meille parissa päivässä useamman vaihtoehdon tontin jaosta ja sijoittelusta ja niissä talomassat vaelsivat pitkin poikin tonttia. Ja kuten yleensä, lopulta päädyttiin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon. Talot tulevat rinteen suuntaisesti rinnakkain, jotta saadaan molemmille rinnetalot aikaiseksi.

Siinä ne nyt ovat, talo punainen ja talo sininen.

Sulassa sovussa jaoimme tontinpuolikkaat keskenämme ja meille tulee talo punainen ja ystävillemme talo sininen.

Tonttijako ja nuo talomöhkäleet ovat tässä vaiheessa suuntaa antavia, mutta riittäviä hallinnanjaon perusteeksi pankkia varten. Kun pankki käyttää ostettavaa kiinteistöä lainan vakuutena tulee tämäkin jako tehdä ennen kaupantekoa, vaikka tässä tapauksessa olisimme mieluummin miettineet tätä asiaa, tavoistamme poiketen, vähän kauemmin ja jakaneet puoliskot kun talot ja niiden järkevä sijoittelu tarkemmin alkaa hahmottua.

Nyt alkaa tuntua vähän konkreettisemmalle se mitä tuli tehtyä kun sen näkee paperilla. 

Mistä liikkeelle?

Virallista tontin kaupantekopäivää odotellessa on pieni pakokauhu nostanut päätään. Mihin tässä ollaan ryhtymässä? Eihän tässä oikeasti ole kellään meistä tuon taivaallista hajua, että mitä tällainen taloprojekti tarkoittaa ja mistä tässä edes aloitetaan. Nyt meillä on läntti turkasen kallista kalliorinnettä, mutta mitä sitten? Super-Pappa ja vastaava mestari (jota ei siis vielä ole olemassakaan) ottavat varmasti aikanaan ohjat käsiinsä, mutta se ei estä hepuloimasta asian äärellä.

Arkkitehti, rakennesuunnittelija, KVV, IV, LVIS, vakuuutukset, rakennusluvat, vaaitus, maaperätutkimus, talopaketti, ei pakettia - voi apua. Ainoa konkreettinen asia, josta maallikkokin tässä kohtaa ymmärtää on arkkitehti. Sellainen tarvitaan, joten sitä etsimään. Ystäväpariskunnan tuttavapiiristä löytyy muutamia potentiaalisia arkkitehtikokeilaita, joten he pääsivät ensimmäisenä listalle. Lisäksi etsimme ihan perinteisesti KVG, kato vaikka googlesta -menetelmällä muista raksablogeista meidän silmää miellyttäviä taloja ja koitimme urkkia niiden suunnittelijoita.

Lähimmäs meidän toivetaloamme on tähän mennessä osunut raksabloggaajista Villa Hedda. Päätimme ottaa yhteyttä myös tuon talokaunottaren suunnittelijaan.