keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Talo Sinisellä muuttolupa

Tänään, 39 viikkoa rakennusluvan saamisesta ja 37 viikkoa eli noin 10 kuukautta anturoiden valamisesta talo Sinisellä on muuttolupa ja huomenna aamulla kurvaa muuttoautot pihaan. Vuosi sitten tähän aikaan ihmettelimme juuri ostettua tonttia ja odottelimme purkulupaa sillä olleelle saunarakennukselle. Valmiit talot tuntuivat todella kaukaisilta ajatuksilta. Niin se aika sitten vaan hujahti, itse asiassa todella nopeasti ja tässä ollaan. Ensimmäiseen muutetaan sisään. Meillä Punaisen puolella aikataulu on muuttaa elokuun aikana.

Valmistahan ei tietenkään vielä ole ja raksailu jatkuu ihan samalla vauhdilla kuin tähänkin asti, mutta tarpeeksi valmista, että muuttaa voi.

Takapihaltapäin tänään näytti tältä. Talojen värikin muuttuu pikapuoliin, rappaustelineet tuodaan tällä viikolla ja rappaustyöt alkavat ensi viikolla. Sen jälkeen päästään viimeistelemään parvekkeet ja tekemään terassit.

Kaksi Savua

Kaksi Savua


Katot on toki suoria, panoramakuva halusi tehdä niistä vähän taiteellisempia :)

Muuttoluvan saamisen jälkeen naapurissa hiljeni hetkeksi ja sniikkasin sisään ottamaan kuvia. Tässä muutama kuva miltä siellä tässä kohtaa projektia näyttää.

Yläkerran wc/suihkutila on musta-valkoinen. Takaseinässä Pukkilan aaltolaattaa ja lattioissa ABL:n Gemsiä.



Vanhempien makuuhuoneessa, niin kuin koko yläkerrassa on iki-ihana Saima Lumi -parketti. Seinävalotkin ovat jo ehtineet asentaa seinään.



Pikkuprinsessan huoneessa on ihan itse valittu kattolamppu. Aika prinsessamainen on.


Ruokailutilan kaiteina talo Sinisessä on lasikaiteet. Meillä Punaisen puolella ne oli muurattu ja valkoiset.



Sinisen keittiö on peilikuva meidän keittiöstä ja pääväriltään valkoinen. Saarekkeen taso on tammea ja takaosan taso on viime vuoden asuntomessuilta bongattua itse valettua betonia. Se on tosi hieno livenä! Keittiö tuli Topi-Keittiöiltä.






Portaat Sinisessä pinnoitettiin mikrosementillä ja kaiteiksi valikoitui puiset pinnakaiteet. Näitä meilläkin kovasti pohdittiin ja melkein nyt harmittaa, että ei valittu näitä. Aika kivasti ne päästävät valoa läpi eikä ole raskaat, vaikka sitä alunperin epäilinkin.




Alakerrasta löytyy työhuone samasta kohtaa kun meillä tyttären huone. Koko alakerran lattia on Wikanderin korkkilaminaattia. Näkyy nyt huonosti. Täytyy vielä käydä uudelleen näpsimässä kuvia kun suojat on poistettu.



Alakerran pikku-wc on pääväriltään valkoinen. Wc:n koteloinnin päälle tulee vielä ilmeisesti puutaso.



Saunan pukuhuoneesta on ulkoskäynti ja sieltä pilkottaa tuo surullisen kuuluisa kivimuuri, josta projektin alkuvaiheessa on ollut puhetta. Sen siivoamisessa riittää talkoita vielä todella pitkään.



Sauna jatkaa samaa musta-valkoista linjaa kuin muutkin märkätilat ja nurkasta löytyy rouva Sinisen ehdoton toive: kylpyamme.




Saunassa kiukaan takana myös ABL:n Gemsiä. Ja kiukaana IKI-kiukaan pilari.



Kuvien räpsimisen jälkeen kurvasin perhe Sinisen nykyiseen ja huomenna entiseen kotiin auttamaan pakkaushommissa ja tätähän se tässä vaiheessa on!







maanantai 27. heinäkuuta 2015

Keittiö on valmis ja naapurissa melkein muuttovalmista

Jesssss!! Meillä on keittiö!

Pienen blogihiljaisuuden taustalla on loppukiri molemmilla Kahden Savun rakennustyömailla. Sinisen puolella erityisesti painetaan kaasua jalka ulkona konehuoneesta, sillä heillä on lopputarkastus keskiviikkona ja muuttopäivä torstaina. Sanomattakin selvää, että ihan valmiiseen taloon muutto ei tapahdu, mutta siinä määrin, että se on mahdollista. Laitan siltä puolelta kuvia kun uskallan raksasiivouksen sekaan nokkani työntää.

Meidän puolella sen sijaan viime viikot on tehty niitä kuuluisia laattahommia. Saumalaastigate numero 2 saatiin myös aikaiseksi loppumetreillä, mutta siitä oma juttunsa pikapuoliin :) Tämän ja huomisen aikana pitäisi loput laatat olla paikoillaan ja laattamies lähtee matkoihinsa.

Herra Punainen on ahkeroinut tällä välin sekä ulkona että sisällä. Välillä on rakennettu kivimuuria tontin rajalle ja välillä tehty märkätilojen kattoja ja makuuhuoneiden lattioita.

Vaan suurin ja odotetuin ilonaihe on keittiö! Keittiötä on suunniteltu, niin kuin joka raksaprojektissa, kauan ja hartaasti ja väännetty ja käännetty ja nyt se on täällä. Kalusteet ja kodinkoneet tupsahtivat tontille pari viikkoa sitten ja Puustellin asentaja ilmestyi paikalle perjantai-iltana. Asentaja teki kaksi pitkää työpäivää ja eilen illalla koko komeus oli valmis. Ja juuri sitä mitä toivoinkin.

Vaiheita keittiön valinnasta ja tilaamisesta voi seurata tästä.

Ja kuvia sen valmistumisesta on tässä:

http://kaksisavua.blogspot.fi/search/label/keitti%C3%B6




















Kaksi Savua - Puustelli Miinus

Kaksi Savua - Puustelli Miinus

Kaksi Savua - Puustelli Miinus

Kaksi Savua - Puustelli Miinus

Kaksi Savua - Puustelli Miinus

Kaksi Savua - Puustelli Miinus


Keittö ja AEG:n kodinkoneet tulivat Puustellista. Rungot mustaa puunsyykuvioista ja ovet Miinus-malliston mustaksi petsattua koivua. Yläkaapin puunvärinen ovi uv-suojalakattua koivua. Tasot tuli Tervastasolta ja on käsitelty Osmo colorin öljyvahalla nimeltä valkotammi, joka taittaa koivutasosta keltaisen pois ja jäljelle jää hyvin vaalea, jopa vähän harmaaseen taittava pinta. Keittiön jatkeena on lattia sitä jo monta kertaa kehuttua Saima Lumia ja se myös on valkolakattua ja samaa sävyä hain myös tänne keittiön puolelle.

Ja liesituulettimena se niin alunperin himoilemani ja jossain budjettiahdingossa jo kerran hylätty ja loppumetreillä takaisin ostoslistoille kirinyt Lapetekin Manhattan. Nyw York -friikin päiväuni. Siinä se nyt on! Ja on muuten ihan mielettömän ihana. Kuvissa ei vielä näytä miltään, mut ans olla kun saadaan sähköt päälle ja kuvun sisällä olevat ledivalot päälle kun pilvenpiirtäjät tuikkivat mun keittiössä, niin voi että!!

Nyt enää puuttuu hana, jota vielä ei ole, kun olen jäänyt miettimään, että pitäisikö sen olla musta vai perus metallinkirkas. Ja mallikaan ei vielä ole ihan selvillä.

Eikös tuohon nyt musta hana kuuluisi tulla? Vai mitä olette mieltä?

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pakollinen asuntomessupostaus

Viime vuonna innosta puhkuen rynnimme molempien perheiden voimin Jyväskylään asuntomessuilemaan. Tänä vuonna emmimme, että mahtaako sinne olla viisasta mennä, vaikka kotikonnuilla messut onkin. Nyt kun projekti on loppusuoralla olisi aika jäätävää käydä toteamassa, että ei hemmetti, tuo ja tuo ja tuokin asia voisi olla toisin.

Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja kurvata Kivistöön sateisena sunnuntaiaamuna. Mikä olikin hyvä valinta, sillä saimme sateen turvin aika rauhassa kierrellä taloja. Alueella oli aamusta ihan tyhjää.

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut

Pelko osottautui turhaksi. Liekö oman projektin kyllästystä vai mitä, mutta oikein mikään ei tänä vuonna tuntunut säväyttävän meitä. Talot tuntuivat tavanomaisilta, keittiöissä ei mitään uutta tai ihmeellistä, mitään uusia ratkaisuja tai vau-elämyksiä ei tuntunut löytyvän. Kerrostalot skippaismme kokonaan. Tässä nyt pakollisena kuitenkin muutama poiminta mitä messuilta jäi mieleen. Tällä kertaa en edes systemaattisesti laittanut muistiin missä talossa mikäkin otettu kuva oli, joten aika sokkona mennään :)

Tänä vuonna kaikilla:

1) Metallikaiteet portaissa

Jos edellisvuosina porras- ja terassikaiteita on hallinneet lasikaiteet, niin tänä vuonna silmiin pistävän useassa talossa oli metallikaiteet.

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut


No, tätä metallikaideasiaahan olin itsekin jo tuskaillut aiemmin. Ja sitä, että en perhana saa mistään tarjouksia sellaisista. Nyt erään talon pihassa piti ständiään Artiikki-nimisen yrityksen oikein mukava edustaja ja kas, nyt meille on tulossa sisäportaisiin valkoinen metallikaide heiltä. Trendikkäästi asuntomessuhengessä. Vaan palataanpa siihen vielä myöhemmin...

2) Unidrain

Unidrainin lattiakaivot on vihdoinkin tehneet isommin läpimurron asuntomessuilla. Onhan niitä ollut aiemminkin messutaloissa, mutta ei mielestäni näin paljoa. Nyt niitä löytyi lähes joka talosta.

3) Erikoiset sänkyratkaisut

Aika monesta talosta löytyi vähän erikoisempia nukkumisratkaisuja. Nämä parvet miellyttivät omaa silmääni. Hyvin hyödynnetty korkeat katot.

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut


4) Tummat saunat

Mustia saunoja oli paljon jo viime vuonnakin ja tänä vuonna trendi jatkuu. Mustia tai tummia seiniä löytyi joka toisen talon saunasta. Sen sijaan erikoisempia laudemateriaaleja (kuten esim. radiatamäntyä tai tulipuuta) oli tänä vuonna edellisvuotta vähemmän. Saunat olivat kautta linja hyvinkin maltillisen kokoisia. Samoin kylpyhuoneet. Mitään ylellisiä spa-osastoja ei tänä vuonna ollut oikeastaan lainkaan.

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut

Kaksi Savua Vantaan asuntomessut


5) Ulkoporealtaat

Ulkoporeallas taisi löytyä joka ikisestä talosta :D En jaksanut niitä edes kuvata. Niin olivat sitä yhtä ja samaa kaikki.

Sateessa talosta toiseen puskiessa ja oman raksaloppusuorauuvutuksen vuoksi oikein ei mitään jäänyt käteen. Paitsi kiuas. Sen tilasin Tulikiven messuosastolta "hyvään messuhintaan". Meille tulee Tulikiven Sumu mustana harmailla kivillä. Siitäkin sitten lisää myöhemmin jahka saunan tekemisen aika tulee.

Tulikivi Sumu musta



































Lopuksi totesin, että meille tulee sitten näköjään asuntomessutalo vuosimallia 2015:  musta sauna, metallikaiteet, Unidrainit jne. Eipähän turhaan erotuta aikalaistemme joukosta :)

lauantai 11. heinäkuuta 2015

TIks auki, tiks kiinni. Meillä on ovi.

Punainen porukka on ollut arkipäivät lapsen harrastusleirillä ja tänään sieltä palattua ryntäsin heti raksalle tarkistamaan, että mitä siellä on tapahtunut.

Alkuviikosta herra Punainen on asentanut meille ulko-oven ja lukkomies asentanut väliaikaisen lukkopesän. Jee! Meillä on ovi. Ovi on samainen kuin aika monella muullakin raksaajalla on näyttänyt olevan. Jeld-Wenin mallistoa.

Kaksi Savua - Jeld-Wen ulko-ovi


Lisäksi viikolla on laattamies ahkeroinut hommiaan eteenpäin. Tasoittanut lattiat ja tehnyt vesieristykset. Yläkerran kylppäri on laatoitettu ja osin saumattu ja yläkerran wc:n lattiaan on asennettu luonnonkivimosaiikit.

Kylppärikuvassa suihkuseinän yläosa on saumattu jo ja vaalenee tuosta vähän kuivuessaan. Alaosa ei ole vielä saumoissa. Samoin seinälaatat on saumaamatta. Tosi tarkkaa ja hyvää työtä laattamies tekee. Vähän sain jännittää taas saumalaastien kanssa. Tuohon luonnonkiveen pitääkin olla eri laasti kuin normaaleissa laatoituksissa ja siitä löytyi Ardexin värikartasta vain kaksi väriä, harmaa ja tumman harmaa. Mallitikkuja en tietenkään ehtinyt hakea ennen urheiluleirirupeamaa ja laastikin oli tilauskamaa. Eli eikun sokkona vaan harmaata tilaamaan. Onneksi se on harmaa, ei ruskea ja näyttää ihan hyvältä. Vaalenee vielä varmaankin kuivuessaan vähän. Ihan vaaleaa saumaa en noihin kiviin halunnutkaan. Se olisi saattanut olla aika levoton.

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk ja luonnonkivimosaiikki


Kuvissa näköjään nuo Pukkilan Res-Cover laatat näyttävät jotenkin tahraisille, mutta ei ne livenä ole. Eläväpintaista liidun väristä laattaa.

Pukkilan Res-Cover 30x60 chalk

Meillä on luppoväleissä asenneltu myös vaatehuoneisiin hyllyjä ja koreja. Näissä oli säästöhetki ja ne on Ikeasta, köyhän miehen Elfaa. Saas nähdä miten toimivat. Ainakin pultattiin seinään kiinni niin monella ruuvilla ohjeen mukaan, että noilla hyllyillä voisi nukkua.



Naapurissa Sinisen puolella yläkerta alkaa olla valmis sisäovien asennusta, keittiön betonitason asennusta ja portaiden lasikaiteiden asennusta lukuun ottamatta. Näin ne hommat vaan etenee.

Huomenna ajateltiin piipahtaa lähinurkilla asuntomessuilla. Ne sattuvat nyt ihan hyvään aikaan, lähinnä viimeisten sisustusviilausten kannalta. Muutenhan ei enää kannata rypistää kun housussa on jo tämä projekti ja sen ratkaisut :) Sieltä ehkä sitten joku raportti. Jos raportoitavaa löytyy.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Saumalaastigate ja Starkin mahtava palvelu

Tällä viikolla työnsä on meillä Punaisen puolella aloittanut myös laatoittaja. Ja hänpä joutui heti kättelyssä näyttämään sietokykynsä ja venyttämään pinnaansa tämän rouvan mielenliikkeiden kanssa. Ja täytyy sanoa, että aivan erinomainen palveluasenne miehellä on :)

Suuri saumalaastigate alkoi siitä, että laattamies ilmoitti tarvitsevansa ensimmäisen laatoitettavan kohteen eli yläkerran aulan ja keittiön isojen laattojen saumalaastin värin tiistaina, jotta hän pääsee keskiviikkona saumaamaan. Olinhan jo yli kuukausi sitten lainannut Starkista sisustussuunnittelijalta Kiillon saumalaastimallitikut ja huolellisesti kirjannut värit jonkun roskakirjekuoren taakse. Tuo kirjekuori pyöri lattialla näytelaattojen päällä sen kuukauden verran, mutta nyt kun niitä olisi tarvittu, niin tuo lappunen oli tietenkin hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Pengoimme koko asunnon läpi maanantai-iltana, mutta turhaan. Saumalaastilappunen oli ja pysyi kadoksissa.

Starkin suunnittelija on kesälomalla. Mitäs nyt? Mistä uudet mallitikut, sillä eri laattoja ja värejä oli sen verran monta, että en todellakaan aikonut raahata sitä nippua mallilaattoja raksalta Starkin hyllynreunan viereen uutta valintakierrosta tekemään. Starkin suunnittelijan ollessa lomalla rakentajapalveluista olen saanut uuden "keinoemon" ja hän on mallikaasti toteuttanut kaikki kummalliset päivittäiset toiveeni, joten eikun soitto hänelle. "Mites tehdään kun suunnittelija on lomalla, hänen huoneensa on lukossa ja saumamallit on siellä?" Ei hätää, raksakauppasankari hoitaa.

Starkkiin saavuttuani keinoemoni totesi, että ovi on lukossa, laastimallit siellä, avainta ei ole missään. Mitä tekee palvelualtis raksakauppamyyjä? No, kiipeää seinän yli! Ja sieltä saatiin "pienellä" teutaroinnilla Kiillon aineet rouvalle kainaloon ja eikun raksalle uutta listaa tekemään.

Kaksi Savua ja Starkin mahtava palvelu


No, siinä värejä valitessani koin samaa tuskaa kun edelliselläkin kerralla sitä tehdessäni, että en oikein meinaa löytää sopivaa väriä. Harmaat oli ruskeita tai sinisiä ja muutenkaan ei millään meinannut juuri sitä oikeaa löytyä. Valitsin kuitenkin lähinnä sopivat ja annoin listan laattamiehelle.

Seuraavana aamuna laattamies haki 10 kiloa Kiillon vaaleanharmaata ja alkoit saumata. Reilu tunti myöhemmin kurvasin tontille toteamaan, että ei! Vaalean harmaa oli märkänä hyvä, oikean värinen, mutta kuivuessaan vaalenisi ihan liian vaaleaksi. Ei hyvä. Mitä nyt tehdään? Laattamies varovasti loihe lausumaan, että Kiillon sarjassa on kyllä vielä sellainen keskiharmaakin, joka tähän voisi olla parempi, mutta jostain syystä malliboksissa ei sitä ollut ollut. Voi jumankauta... Hyväntuulinen laattamies totesi, että nyt jos vaihdetaan, niin vielä saa saumat ihan helposti puhtaaksi. No problem.

Rouva autoon ja Starkkiin, laattamies raappaamaan saumalaastia irti. Raksakauppasankarin opastuksella löysin sen keskiharmaan vain todetakseni, että se on ihan ruskea. Ei käy. Mitäs nyt? Rakentajapalvelutiskin nurkalla norkoili toinen raksa-asiakas, joka puuttui peliin. Hän kertoi, että toisella sauma-ainemerkillä, Ardexilla, on paljon paremmat harmaan sävyt, että olinko harkinnut niitä. No, enpä ollut moisesta koskaan kuullutkaan ja taas alkoi Starkissa härdelli. Mistä löydetään rouvalle Ardexin mallitikut. Taas juoksi kaksi asiakaspalvelijaa pitkin varastoja ja bingo, boksi löytyi ja bingo numero 2, aivan juuri täydellisen oikea harmaa isoille lattialaatoilleni. Ardexin Manhattan. Ei muuta kuin 5 kilon säkki sitä kainaloon, mallitikut toiseen ja takaisin tontille.

Kiilto saumalaasti ja Ardex saumalaasti


Laattamies ryhtyi uudelleen hommiin ja minä toteamaan, että tuosta Ardexin boksista toden totta löysin muihinkin laatoihin juuri ne oikeat harmaat. Ei ruskeat tai siniset. Huhhuh! Olihan sirkus, mutta ehkä sen arvoinen. Eipä ota joka kerta ovesta tullessa päähän, että saumat on sinnepäin :) Ja meikeläisen maine lähi-Starkissa vaan kasvaa!

Ardex saumalaasti


Ja todella hyvät niistä saumoista nyt sitten tulikin. Eikö?

Kaksi Savua - Ardex saumalaasti ja Pukkilan Res-Cover laatta

Kaksi Savua - Ardex saumalaasti ja Pukkilan Res-Cover laatta