torstai 27. elokuuta 2015

Hei, mekin muutetaan

Myös talo Punaisen käyttöönottotarkastus meni tänään läpi ja kahdesta savusta myös jälkimmäinen pääsee muuttopuuhiin. Pikkuisen meni kalkkiviivoille, sillä tarkastuksen kannalta oleellinen asia, eli sisäportaiden kaide saapui vasta eilen iltapäivällä. Sitä sitten herra Punainen yötä myöten asensi paikoilleen ja siinä se nyt on: valkoinen metallinen pinnakaide. Huh! Ja saanen kiinnittää huomionne siihen, että lattialistat on paikoillaan ;) Niin paljon on kuultu kettuilua raksahommista, joissa lattialistat on laittamatta vielä 10 vuoden päästäkin, että päätettiin, että meillä ne on muutopäivänä paikoillaan ja kyllä, siellä ovat!



Nyt siis viimeistä yötä viettämään vanhassa kodissa 50 vielä tyhjän muuttolaatikon kanssa. Palaamme siis seuraavan kerran eetteriin talo Punaisen asukkaina. Näihin tunnelmiin hetkeksi:

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hikeä pukkaa, muuttosiivous

Vihdoin! Myös talo Punaisen puolella ollaan viittä vaille muuttovalmiita. Viime marraskuussa viikolla 48 pidettiin aloituskokous ja nyt, 39 viikkoa myöhemmin on talo hyvinkin pian muuttokunnossa. Uskomattoman nopeasti aika lopulta sitten kuitenkin kului, vaikka jossain välissä tuntuikin niin kuin etanan selässä ratsastettaisiin. Huomenna meillä on LVI-tarkastus ja torstaina muuttotarkastus, jonka jälkeen alkaa (toivottavasti) riivattu romujen rahtaaminen. Ensi viikonloppuna nukutaan jo itse tehdyn katon alla!

Tänä viikonloppuna herra Punainen on tehnyt loppuviilaushommia eli kiinnittänyt väliovien karmeihin listoja, väkerrellyt ovenkahvat paikoilleen, ampunut loppuja jalkalistoja (yäk, listoja) nurkkapaikkoihin ja porannut pyyhekoukkuja ja wc-paperitelineitä vessoihin ja kylppäreihin.

Keskeneräiseksi ja muuton jälkeen tehtäväksi jää sisäportaiden viimeistelyt ja saunan löylyhuoneen tekeminen. Saunan seinäpaneelit tulevat Malerilta ja me ollaan heidän uusien vaneripaneleiden referenssikohteena. Panelit tulevat vasta ensi viikolla ja löylyhuone päästään tekemään vasta seuraavalla viikolla. Kerron siitä projektista lisää jahka on jotain näytettävää. Eteisestä puuttuu vielä peililiukuovet. Ne toimitetaan sopivasti ensi perjantaina muuttohässäkän keskelle.

Ja tietysti ulkohommat on vielä aika vaiheessa... meidän talo rapattiin jo viime viikolla (siitä eri postaus pian) ja talo Sininen rapataan ensi ja seuraavan viikon aikana. Herra Punainen roikkui loppuviikosta rappaustelineillä ja maalasi kattotuolien päät räystäslautojen värisiksi. Räystäslaudat tulivat valmiiksi maalattuina ruskeaksi. Ulkotöiden listalla muuton jälkeen on mm. parvekkeen lattia ja kaiteet, autokatoksen julkisivuverhoilu eli panelointi ja seinien puurimoitus, sisäänkäynnin puurimakaide ja betonilla olevien portaiden ja kuistin pinnoitus... jollain...ja tietysti terassit ja muut pihatyöt. Eli ei tässä vielä voida selälleen heittäytyä, mutta voiton puolella. Tukevasti!

Viikonloppuna sain äitini avuksi ja siivosimme ja puunasimme talon katosta latttiaan. Ikkunatkin saatiin pestyä kätevästi myös ulkopuolelta rappaustelineiltä. Lattiat suojattiin jo muuttoa varten ja vähän olen jo varaslähtöä ottanut ja muuttanut suurimman osan keittiön kaappien sisuksista sekä liinavaatteet auton takapenkillä viime viikkojen aikana. Tässä vähän tunnelmia 4 päivää ennen muuttoa:

Eteisaula ovelle päin. Tuo pikkuikkuna eteisestä keittiöön, tuossa väliseinässä, on vielä viimeistelemättä. En ole päättänyt miten se huolitellaan. Kenties samalla parketilla, jota on olohuoneessa... 
Näkymä eteisen ovelta aulaan ja portaisiin. 

Tuohon oikealle tulee vielä peililiukuovet, joista oikean puoleisen oven taakse jää vaatenaulakot ja vasemman oven avattuaan pääsee tuon oviaukon läpi eteisvarastoon. Sieltä taas ovesta (joka tuossa pilkottaa) kylpuhuoneeseen ja sieltä makuuhuoneeseen. 

Takkakin on jo purettu paketista ja odottaa syksyn pimeitä iltoja. 

Olohuoneen ikkunoiden väleistä puuttuu peitelistat. Pikkuvikoja. 

Ikkunat pesty ja nyt näkyy jo ulkoskin. Olohuoneen ikkunoihin ei tullut sälekaihtimia, joten mietinnässä on, että millaiset verhot tuonne tulisi. Tällä hetkellä eniten kiinnostaisi lamelliverhot. Mutta onko ne vähän liian toimistoa?

Alakerrassa kodinhoitohuoneesta löytyy kuvatapettiseinä, josta itselleni tuli "Comfort-fiilis" eli sellainen raikas merituulen tunne. Kuin puhtaat pyykit. Ei se mätäneva kaislanhaju, joka täällä Helsingin rannoilla jossain leijuu ;) Kuvassa myös varaslähtöni eli liinavaatesäkkejä.

Kuvassa pilkottaa myös pyykkikuilu, joka vielä koteloidaan piiloon. Tuota ilmastointiputkesta McGyver-tyyliin paskarreltua systeemiä pitkin pyykit tupsahtavat yläkerran eteisvaraston komerosta tuohon pyykkikaappiin omaan pussiinsa odottamaan reipasta pyykkäriä. Mistähän sellainen vielä löydettäisiin?

Kodinhoitohuone toiseen suuntaan. Kuvassa myös näkyvissä pikku asennusmoka. Eli yläkaapit asennettiin samaan asennuskiskoon tuon pystykaapin kanssa ja nyt ne on aika todella korkealla itseni kaltaiselle 160 senttiä sukat jalassa -hukkapätkälle. Laskeutunevat sieltä alaspäin jahka pahin muuttomylläkkä on ohi. Kodinhoitohuone ei ole suuren suuri, mutta ajaa asiansa ja on, niin kuin erityisesti halusin, oma huoneensa. Kaukana kaikesta muusta!

Alakerran pikku-WC. Täältä puuttuu vielä valopeili, seinäkaappi ja kenties tuosta allaskalusteesta tuonne wc:n kotelointiin jatkuva taso. Se on vielä mietinnässä. 

Alakerran porrasaula, josta muotoutunee toinen tv-tila. Olen miettinyt, että tuo portaiden alus täytettäisiin mittoihin tehdyillä hyllyillä ihan täyteen ja sinne laitettaisiin tämän huushollin hirveä määrä kirjoja. Tajutiin nimittäin, että meillä ei ole mitään paikkaa kirjahyllylle, vaikka meillä on hirveästi kirjoja. Mitä mieltä olette?  Jos tuon koko alustan ja vielä oven päällisenkin täyttäisi kirjahyllyköillä. Takoitan sellaista ihan simppeliä "Elfa-tyyliä". Sopivan värisiä puulankkuja L-kiinnikkeillä tai muilla hyllykiinnikkeillä seiniin. 

Saunan pukuhuone. Tästä tulee lempparitilani! Tuohon ikkunoiden eteen tulee 2 valkoista tuolia ja tuonne oikealle nurkan taakse tulee... tadadadadaaaa:

Sinne tulee tämä kaunokainen! SMEGin baarijääkaappi. Olen NIIN haaveillut tästä ja nyt se on täällä ja kohta tuolla pukkarin nurkassa. Olen niin happy!
Pukuhuoneen seiniin laitettiin Siparilan KOO-paneelia. Kerron niistä myöhemmin lisää. Viheliäiset asentaa, laatu ihan luokatonta hintaan nähden eikä Siparilaakaan reklamaatiot kiinnostaneet. Siellä ne kuitenkin nyt ovat. Saunaan mennään tuosta vasemmalta ja siitä puuttuu vielä ovi, joka tulee samalla löylyhuoneen lasien kanssa. 


Portaat päällystettiin samalla Saima Lumi -parketilla, jota on olohuoneessa ja sehän vasta olikin askartelua. Porrasnokat teetettiin erikseen parkettiliikkeessä, jotta saatiin mahdollisimman saman väriset. Talossa on kuitenkin niin pirun kierot seinät, että portaiden ja seinän väliin jää osassa portaita inhottavia rakoja. Niiden täyttämisen taktiikka on vielä hyvinkin auki. Annetaan harmituksen laskeutua ja katsotaan mitä niille voi tehdä. Muuten portaat on kyllä tosi hyvät näin. Valkoinen metallinen pinnakaide on tilattu porraskäytävän alakerran osuuteen ja sen saapumista ennen muuttotarkastusta nyt jännitetään. 
Tyttären huone alakerrassa on ollut valmis jo hyvän tovin. 

Täältäkin näköjään vielä paistaa höyrysulkumuovit ikkunoiden väleistä...

Yläkerran kylppäri venyteltynä panoraamaan. Oviaukoista puuttuvat vielä peitelistat ja seinästä valopeili. Taitavat jo olla asennettuina kun tätä kirjoitan. 

Allaskalusteet on Otsosonilta. Hanat Hans Grohelta. 
Suihkut on myös Hans Grohelta sekä yläkerran kylppärissä että alakerran saunakylppärissä. 
Yläkerran wc:stä puuttuu vielä pöntön koteloinnin yläpuolelta seinäpaneelit. Ne on Mahlerin uusia struktuuripaneeleja ja saapunevat loppuviikosta. Täältä puuttuu vielä myös pronssireunainen peili ja katosta kristallikruunu. Tästä tulee se "vähän lähti lapasesta" -bling bling -wc. 
Ja muuttosiivouksen keskellä kuoletettiin jälleen raksagrillin kustannuksia ja popsittiin proteiinia, jotta jaksetaan siivota. Nam! Syöntitalkoisiin osallistuivat myös Siniset naapurit, jotka jo asustelevat naapuritalossa. Kyl







perjantai 21. elokuuta 2015

Huultamattomat väliovet paikoillaan

Talo Sinisessä järjestellään muuttokuormaa jo paikoilleen, ja asetutaan taloksi, mutta meillä Punaisen puolella eletään viimeistä hektistä viikkoa ennen viikon päästä tapahtuvaa muuttoa. Siksi blogikin on vähän hitaan puoleinen, mutta täällä sitä painetaan niska limassa menemään...

Väliovista on välillä kyselty ja nyt niitä voi jo esitellä. Ovitarinaahan täällä blogissakin on ollut pitkin matkaa ja huultamattomien ovien etsinnästä voi lukea esim. täältä ja täältä.

Väliovet tulivat siis Virosta, Haapsalu Uksetehaalta molempiin taloihin. Meille Punaiseen tuli valkolakattua koivuviilua ja valkoista sileää perusovea vähän paksummalla sisuksella sekä yksi liukuovi. Wc:n ovet tulivat vähän paremmalla äänieristyksellä, joskaan eivät ole viralliset äänieristeovet. Ne tulivat valmiiksi karmeihin asennettuina ja kynnyksellä varustettuina. Muihin oviin karmit tulivat kasattavina ja ovet saranoihin itse kiinnitettävinä.

Ovet, joita eniten renkutetaan eli makuuhuoneiden ja wc:tilojen ovet tulivat magneettilukoilla. Muut ovet tavallisilla lukoilla. Oven painikkeet tulivat myös samasta paikasta.

Talo Siniseen tuli tammiviiluovia laseilla ja ilman. Ovien asennus oli ihan perushelppoa, eikä mitään erityisiä kommervenkkejä ole vielä ilmaantunut. Sinisen puolella karmit kehystettiin perus peitelistoilla. Meillä Punaisen puolella taas otetaan irti mitä lähtee huultamattomuudesta ja testissä on tällä hetkellä siistiä karmien ja seinien välinen rako muovisilla L-listoilla. Metalliset olisivat olleet vielä paremmat, mutta niissä olisi ollut sellainen askartelupaskartelu tässä loppukiireessä paikoilleen, että lähdettiin testaamaan helpommin työstettäviä muovisia. Niistä lisää jahka ovat paikoillaan ja saaneet arvovaltaisen makuraadin (lue: minä) hyväksynnän.

Yksi karmi oli meillä Punaisessa naarmuuntunut ja siitä laitoin tehtaalle heti viestiä. Meille luvattiin lähettää uusi karmi per heti, joten sekin homma pelasi tosi hyvin.

Ovien toimitusaika oli yli 8 viikkoa, joten aika ajoissa saa näiden kanssa olla liikenteessä. Me asioimme Tallinnan myyntikonttorin kanssa ja heillä on ihan hyvä, mutta ainakin omaan makuuni aika laiskanletkeä palvelu, joten varautukaa kyselemään perään ja tökkimään itse hommaa eteenpäin :)

Väliovi valkolakattua koivuviilua. Huultamattomattomuus siis tarkoittaa tuota, että ovi uppoaa täysin karmiin sisään ja halutessaan oven ja viereisen seinän saa täysin samaan tasoon.
Koivuoviin valittiin syykuvio pystyyn. Senkin sai itse valita. 
Talo Punaisessa liukuovi makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välillä. Yläkisko on huomaamaton ja siro. Aika edullinen vaihtoehto sisään upotettaville liukuoville. 
Talo Sinisen lasiovet tuulikaapista eteisaulaan. Vaakasyistä tammiviilua. Aika ihanat, eikö?

Makuuhuoneiden ovet. Molemmissa taloissa tuli ajatusvirhe muutamien ovien kätisyyksien kanssa ja tuolloin se tasainen huultamaton pinta jää huoneen puolelle ja "paraatipuolelle" näkyy ovi karmisyvennyksessä. Olkaapa siis tarkkoja kun valitsette kätisyyden jos tälläisiä ovia olette hommaamassa :)

WC:n ovessa ajatus on ollut mukana ja kätisyys oikein ja huultamattomuuden idea näkyvissä. 
Stockholm-vetimet tulivat myös Haapsalu Uksetehaalta. 

tiistai 4. elokuuta 2015

Tyhmään taloon ripaus älyä

Kahden Savun molemmat torpat on tosi tyhmiä.

Ei, kirjottajalla ei ole raksamurjotus tai -masennus, vaan näin asia on, taloissa ei ole juuri älyn hiventäkään. Projektin heti alkumetreillä tapahtuneen louhintakatastrofibudjettiylityksen jälkeen saatiin heittää romukoppaan ajatukset kalliista taloautomaatiojärjestelmistä tai muistakaan teknisistä hienouksista, joita tänä päivänä uuteen taloon saisi ja voisi viritellä. Toki ei kumpikaan huusholli ollut moisista juuri haaveillutkaan, mutta rahakirstun pohjan paistaessa ei enää tarvinnut enää miettiäkään. Ihan itse saadaan verhot kiskoa ylös ja alas jatkossakin. Niitä ei päästä Kanarialta etäohjaamaan puhelimesta.

Nyt kun talot on melkein valmiit, niin eteen tuli hetki, jolloin piti miettiä, että mites nämä torpat suojataan pitkäkyntisiltä ja muilta vahingoilta. Herra Punaisen äidin taloon tässä lähettyvillä murtauduttiin keväällä ja aihe on tuoreena mielessä. Joku suojaus olisi hyvä olla. Sinisen porukalla on edellisessä talossa ollut toimivaksi havaittu turvajärjestelmä, joka on yhteydessä vartiointiliikkeeseen ja sellaista lähdettiin nyt etsimään siitä lähtötilanteesta, että mitään automaatiokikkuloita ei ole, joihin näitä turvajuttuja voisi yhdistää.

Ensin pyörittiin tietysti netissä etsimässä vaihtoehtoja. Periaatteessa sieltä löytyi kaksi eri vaihtoehtoa.

Eli joko hommata tunnistimet ja kamerat ja kikkulat itselle ja valvoa järjestelmää itse. Kameroiden kuvaa pääsee katsomaan itse ja kaikki hälytykset tulee omaan kännykkään. Näitä systeemejä saa näköjään tänä päivänä jo muutamalla satasella. Eli aika edullista puuhaa. Epäselväksi jäi (ehkä omaa laiskuuttani, kun en jaksanut loputtomasti tutkia), että saako näihin edullisiin helposti asennettaviin paketteihin mukaan palohälyttimet. Itse en sellaiseen törmännyt. Varmaan jotenkin saa.

Toinen vaihtoehto on sitten ostaa koko helahoito eli murto- ja paloturva joltain turvayhtiöltä. Palveluihin tuntuu saavan murto- ja palosuojan lisäksi tänä päivänä ties mitä lisäpalveluja mukaan, mutta meidän tarve on ensisijaisesti nuo kaksi perusjuttua. Näistä myöskin etsin tietoja netistä ja luotettavan oloisia palveluntarjoajia löytyi alle yhden käden sormin laskettava joukko. Luotettavan oloisella tarkoitan sitä, että asiasta mitään ymmärtämättömälle naisihmiselle tulee verkkosivujen perusteella sellainen olo, että nuo tietävät mitä tekevät. Lähempään tarkasteluun pääsi G4S ja Verisure. Molemmilla on samankaltaiset palvelut eli murto- ja paloturva, joita valvoo etänä turvayhtiö. Tässä vaihtoehdossa puhutaan sitten tietenkin ihan eri kustannuksista, kuin jos tarvikepaketin ostaa vaan itselleen asennettavaksi ja valvottavaksi.

Tutkiskelujen jälkeen homma oli aika selvä. Meillä ei ole omaa osaamita tai halua opetella virittelemään tai ylläpitämään itse näitä järjestelmiä. Eikä toisaalta tarvetta tai halua vahtia esim. ulkokameroita etänä itse. Juoskoot rusakot rauhassa puskissa jatkossakin. Eli joku muu saa asentaa, hoitaa ja valvoa. Kuukausimaksut vähän kirpaisevat, mutta ehkä jätän sitten yhden sisustuslehden vuosikerran tilaamatta :)

Asuntomessuilla eksyin sitten Verisuren esittelyautotalliin ja muistin jälleen, että niin, tämäkin asia on hoitamatta ja iskeydyin juttusille. Sieltä peruina eilen tontille kurvasi Verisuren asentaja ja molempiin taloihin asennettiin heidän järjestelmänsä. Olemme sopineet heidän kanssaan pienimuotoisesta blogiyhteistyöstä, tämä teille tiedotettakoon :) mielipiteet ovat silti omiani ja taivahan tosia!

Asentajan kanssa käytiin talot läpi ja mietittiin, että mitä sinne tarvitaan. Ihan peruspaketilla ei harmikseni (koska se oli halvin, tietenkin) päästy vielä eteenpäin, sillä siihen kuului vain murtosuojaus. Me haluttiin myös paloturva. Vaikka meillä on jo asennettuna perus palohälyttimet, niin haluamme, että jos nyt sellainen järjestelmä meille tulee, jota valvoo turvapalvelu, niin joutaahan nuo vahtia tulipaloakin silloin nimenomaan kun ei olla kotona. Kuka siellä niitä perinteisiä hälyttimiä on silloin kuuntelemassa ja paloautoja tilaamassa, kun talo on tyhjänä.

No eipä meille riittänyt sitten se seuraavakaan tuotepaketti, jossa on myös paloturva, sillä siihen kuuluu vain yksi liiketunnistin ja liian vähän ovitunnistimia. Meillä on kaksi kerrosta ja 4 ovea, joten liiketunnistimet on laitettava molempiin kerroksiin ja tunnistimet kaikkiin oviin ja avattaviin isoihin ikkunoihin tarvittaessa. Well, ei auta. Mitä sitä puolikkaalla turvalla tekemään? Kalleinta Home Plus -järjestelmää siis asentamaan. Niillä halvimman kk-maksun peruspaketeilla ei siis kannata kuvitella selvivävänsä, jos on kaksikerroksinen talo, jossa on useampi ovi tai isosti aukeava ikkuna ulos.

Asentaja kaivoi autostaan laatikollisen härpättimiä ja minä ihmettelemään, että mitä meille nyt lopulta asennetaankaan.

Kaksi palovaroitinta, kaksi liiketunnistinta kameralla ja hälytyssireeni. Nämä asennellaan seiniin ja kattoon molemmissa kerroksissa. 
Keskusyksikkö (tai mikä lie sen oikea nimi onkaan), jossa on sim-kortti ja joka yhdistetään myös verkkopiuhalla laajakaistayhteyteen. Jahka sellainen meillä on.
Laatikosta putkahti seuraavanlainen setti:

VBox eli tuo kuvassa tässä päällä oleva keskusyksikkö, joka välittää viestit eestaas kahden yhteyden kautta: GSM ja laajakaista.

Palovaroittimet ja liiketunnistimet, joissa on kamerat. Sireeni, tuo suorakaiteen muotoinen lätykkä tuossa ylemmässä kuvassa alalaidassa. Siitä lähtee 105 desibeliä ja on muuten sellainen mökä, että tukka irtoaa. Testattiin vähän :) Ja oviin ovikoskettimet.

Käyttönäppis oven vieressä. Laserilla mittautin, että tulee varmasti tasan valokatkaisijan kanssa. Ettei sitten satu silmään kun on vinossa. Asentaja pyöritteli silmiään :D

Avainlätysköitä oli vaikka minkä värisiä. Arvatkaa otinko pinkin?


Sisääntuloihin asennettiin käyttönäppäimistö, josta järjestelmä laitetaan päälle ja pois StarKey-avainten avulla. "Ukko sisällä, ukko ulkona" -näppäimistä :) Näin asentaja homman esitteli!

Asentaja siivosi jälkensä, jopa imuroi (!) ja hänen kanssaan käytiin järjestelmän käyttö perusteellisesti läpi. Sitten hän toivotti "kovaa käyttöä" ja karautti matkoihinsa. Tähän asti kaikki sujui siis erinomaisesti.

Hälyt päälle ja odottamaan ensimmäistä kämmiä eli vikahälytystä :D Verisuren hälytyskeskukseen piti ilmoittaa kaksi salasanaa. Toinen on meidän salasana ja toinen se, jolla he kuittaavat meille takaisin väärien hälyjen päältä pois laittamisen. Meinasin tikahtua omiin huonoihin vitseihini, kun mietin mitä sinne ilmoitetaan.

Minä: "mäyrä kolossa"
Securitas: "kettu kuittaa"

Minä: "suolaa, suolaa, enemmän suolaa"
Securitas: "ananasakäämä"

Ja sitten ne k18-versiot myös. Jätetään ne nyt kertomatta :)

Homma toimii siis yksinkertaisuudessaan niin, että kotoa lähtiessä hälyt päälle joko tuosta ovikytkimestä tai sitten puhelimen appsista. Jos joko liiketunnistin tai palohälytin/savun/kuumuudentunnistin laukeaa, niin siitä lähtee heti tieto turvayhtiöön ja he soittavat meille 10 sekunnin sisällä. Silloin kun hälyt laukeavat, niin kamerat ottavat still-kuvasarjan, joka lähtee turvayhtiölle ja niiden perusteella jos häly ei ollut väärä voidaan lähettää vartija tai muuta apua. Tästä on joskus nähnyt juttuja, että mitä niistä kameroista voidaan seurata. Kysyin tätä erikseen ja asentaja kertoi, että kameroissa ei ole sen enempää älyä tai kykyä tai kapasiteettia kuin ottaa nuo muutamat kuvat ja lähettää ne eteenpäin. Ja vain silloin kun hälyt on menneet päälle. Ei muuta.

Kun palataan takaisin kotiin, niin näppiksestä eteisestä avainlätkällä tai numerokoodilla hälyt pois. Saman voi tehdä etukäteen jo myös kännykällä. Samoin jos lähtiessä on unohtanut (tai vaikka lapsi on unohtanut) laittaa hälyt päälle ne voi kännykästä laittaa etänä.

Yöksi päälle saa hälyversion, joka ei käytä liiketunnistimia. Silloin vain ovet ja ikkunat on suojattu. Jos siis erehtyy yöllä lähtemään vilvoittelemaan parvekkeelle kuumana kesäyönä, niin saa niskaansa 105 desibeliä ja juttuhetken Securitaksen kanssa. "mäyrä kolossa", "kettu kuittaa". Sitä odotellessa...

Kännykän appista voi lisäksi seurata niiden tilojen, joissa on Verisuren laitteita, lämpötilaa ja ilmankosteutta. Lisäksi pakettiin kuuluu SmartPlug-tökkeleitä pistorasioihin. Eli välikappale, jonka avulla siitä samaisesta kännykkäappsista voi ohjata sähkölaitteita päälle ja pois. Jos siis epäilee, että unohtaa aina kahvinkeittimen pois päältä, niin tuota voi käyttää vaikka siihen. Tai jos haluaa valoja ohjailla tms. Meillä ei vielä keksitty, että mihin sitä käytettäisiin. Selkenee varmaankin kun ollaan muutettu ja arki rullaa.

Suurin osa asennetuista härpättimistä on Verisuren omaisuutta eli ei jäisi meille jos sopimuksen irtisanomme. Heillä on näin ollen niille ja niiden toimivuudelle myös takuu. Jos patterit loppuvat, niin he tulevat vaihtamaan jne. Juuri tarpeeksi helppoa meille.

Nyt on systeemit asennettu. Palataan asiaan, kun niitä on hetki käytetty ja muutama väärä häly laukaistu :)

EDIT: selventävänä lisäyksenä vielä se, että turvalaitteet keskustelevat ja lähettävät kuvat siis Verisuren hälytyskeskukseen, josta tieto avuntarpeesta lähetetään edelleen hätäkeskukseen tarvittaessa. Ei siis sekoiteta hälytyskeskusta ja hätäkeskusta, vaikka hämäävän samantyyppisiä nimiä ovatkin.